Sain eilen postissa ennakkoon Sky & Telescope -lehden August 2006 -numeron (lienee maailman levinnein tähtitieteen harrastajien lehti), joka julkaisi pimennyskuvani. Joku (en tiedä kuka) oli kertonut kuvasta toimitukseen (kiitos siitä), josta ottivat yhteyttä (epäilivät aluksi että on huijauskuva), näin kuva päätyi email-vaihdon jälkeen lehteen sivun 79/120 oikeaan alanurkkaan. Lehti on muutenkin täynnä pimennysmatkaajien juttuja, kuvani on osa kokonaisuutta, ainoa Brasiliasta otettu.


Kiva juttu. Tätä voi sitten kiikkustuolissa muistella.

Ohessa kahdeksan kuvaa maistiaisiksi. Loput laitan jonnekin muualle.

Rio de Janeiro, Copacabana

Rio de Janeiro, näkymä sokeritopalta

Teresopolis, näkymä Pedra do Sinolta, Rio de Janeiron lahti pilkistää keskellä [Eltonin ottama kuva]

Teresopolis, näkymä kaupungista vuorille, vasemmalla "Jumalan sormi", kirkon tornin päällä ylimpänä Pedra do Sino

Chapada Diamantina, näkymä Pai Inaciolta [Clarissen ottama kuva]

Chapada Diamantina, maitomainen vesiputousmuodostelma Lapa Doce -luolassa

Camurupim, kalastusta

Camurupim, auringonpimennys

Lento kesti 24 tuntia sisaltäen ensin Brasilian sisäiset lennot Natal -> Salvador -> Sao Paulo, jotka kannaltani väärään suuntaan (pois päin Euroopasta), ja tuon jälkeen -> Frankfurt -> Helsinki.

Sao Paulon kentällä oli ylibuukkaustilanne, jonka kuvaan tässä opiksi jollekulle. Laukkuni oli jo koneessa Natalista asti, mutta paikkavaraus puuttui. Minä jonon perään, edellä 25 ihmistä. Check in -jono ei liikkunut mihinkään, koska ketään ei näemmä enää otettu koneeseen ja ainoa virkailija asiakkaiden paineesta helisemässä. Kun tilanne mulle lopulta valkeni, ohitin jonon. Viereinen saman lentoyhtiön virkailija, joka periaatteessa hoiti yhtiön muita lentoja, sukkuloi mulle "free-paikan", kunhan olin vakuuttanut, että "mun laukku on jo koneessa, tarviin vaan paikan".

Luin Sinuhen loppuun lennolla. Hieno kirja, paljon historiaa. Täytyy tehdä muutamia tarkistuksia onko faktat kunnossa, joskin tiedän, että on ne, niin moni ne on jo läpi penkonut. Oletko Sinuhe vai Kaptah? Sitä lukija voi pitkin kirjaa pohtia. Sinuhe 90%, Kaptah 10%, näin minä, sillä kauppamiesvaistoa mulla ei ole, oppimishaluni kohdistuu muihin prosesseihin. Sinuhe-prosenttia en silti tuon korkeammalle nosta, koska haihatteleva maailmaasyleilevä ideologia multa puuttuu.

Toimistossa en päässyt oven avattuani 10 minuuttiin eteenpäin, koska jouduin halauksiin. Kiitos vain.

Kuten huomataan ääkkösiä tässä kirjauksessa on. Kirjoitan tätä kotona. Katsotaan jos vielä lisään muutamia kuvia tähän kertomukseen, kunhan kerkiän.

Hyppasin torstaina 30.3. bussiin ja saavuin Maracajauhun. Bussissa sain kuljettajalta esitteen Pousada do Mar -paikasta, jonka etsin. Majapaikan emanta oli ystavallinen portugalilainen, joka on muuttanut Brasiliaan viime vuosiksi. Puhui hyvin englantia. Tulitko tanne snorklaamaan? Toki tulin. Sitten sinun taytyy olla taalla kaksi yota, silla taman paivan kierros on jo tehty, katso tuolla he palaavat retkelta. Huomenna on seuraava snorklausretki aamupaivalla (seuraavan sopivan laskuveden aikaan), mutta bussi Nataliin ei kulje iltapaivalla. Se lahtee aamulla klo 5:00 ja 6:30 eika muita busseja ole. Siksi kaksi yota. Selvaksi tuli.

Huone oli kotoisa. Kakkyraisista puista rakennetut sangyt, maalattu kala seinalla ja jaakaappi, jonne sulloin juomat ja evaat. Kavin syomassa pastaa ravintolassa, jota emanta suositteli. Oli kalliinpuoleista, 8 euroa. Ateria oli maittava ja niin reipas, etten jaksanut kaikkia kukonlihoja syoda. Katsoin kukkaroon ja hoksasin, etta rahat uhkaavat loppua. Niinpa tasta lahtien keittelin huoneessa ateriani siita mita kaupasta sai: spagettia, munia, appelsiineja, omenia, tomaatteja, banaaneja, kookosleipia.

Etsin snorklausyrittajan ja buukkasin itseni mukaan huomiseksi. Lopun torstaita nukuin huoneessani vasymysta ja kuumetta pois.

Aamulla posadan tarjoama aamiainen oli hyva ja reipas (muttei toki Lencoisin tasoa).

Alkuperainen ajatukseni oli kerata snorklatessa korallikivi pohjasta ja toimittaa se herra meriakvaristille Suomeen. Tiesin sen olevan laitonta, silla elavia organismeja ei saa kuljettaa ilman erikoislupia. Mutta ihan pieni kivi vaan, pohjalta riutan vieresta, jonka voisi laittaa limupulloon. Ja jos joku kysyisi, niin oho, enhan ma tiennyt.

Vaan kun snorklauspaikassa jaettiin heti alkajaisiksi esite mita saa ja ei saa tehda (kiellettiin elavien kivien poimiminen), tietamattomyyteen vetoamiselta putosi pohja. Ja muutenkin. Snorklaus tapahtui merella 7 km rannasta, jonne mentiin katamaraanilla. Kun meita oli 17 turistia ja miehisto, ei siina voi ryhtya kivien kanssa muilta salaa sahlaamaan. Ja kolmanneksi. Riutta oli paaosin 2 metria allamme eika sinne pohjaan edes yltanyt kuin paikoitellen, niin asia selva.

Enta riutta muuten? Eipa ollut kummoinen riutta. Yhtenainen se ei ollut vaan hiekkapohjalla oli satoja erillisia 10 metrin pikkuriuttoja. Voiko tallainen itsestaan kasvaakaan? Eiko riutta muodostu ytimesta, joka sitten laajenee kaikkiin suuntiin muodostaen valtavan kokonaisuuden? Kuulkaa en mina tieda, mina vaan kysyn, silla jos joku sanoisi, etta nama kivet on 10 vuotta sitten muualta tuotu ja ripoteltu sikinsokin hiekkapohjalle, jotta tanne saataisiin turisteja snorklaamaan, ei olisi vaikea uskoa.

Toinen asia. Kaikkia riuttoja peitti sama beige korallielain, noin 4 mm yksittaisia suita vieretysten (suiksi niita kai nimitetaan). Siis vain yksi laji, vaikka korallilajeja on tuhansia. Esim. yhtaan viuhkamatoa en nahnyt. Biodiversiteetista nolla pistetta. Lisaksi erilaisia levia oli siella missa ei korallielain ollut ehtinyt paallystaa kivia. Mutta levien lehdet olivat tohkan peitossa johtuen varmaan siita, etta yli ajellaan veneilla koko ajan ja hiekka pollyaa.

Kaloja oli kuitenkin monenlaisia, varmasti yli 30 eri lajia. Mielenkiintoinen loyto oli luola, jossa oli tuhansia kaloja suurena parvena vedenpinnan siiviloimassa auringonvalossa varahdellen. Sita saattoi tarkastella kolmelta puolelta.

Seuraa tuomio. Kolme riuttaa olen nahnyt. Nakemistani riutoista tama oli surkein. Paras oli Fidzilla Mana-saari, jonne veneet ajavat yhdelle puolelle ja riutta saa rauhassa kehittya saaren toisella puolella keskella valtamerta. Siina valissa on sitten Venezuelassa nakemani riutta, joka sekaan ei kovin kummoinen ollut, mutta oli sentaan monenlaisia korallielaimia. Ehka hyvia riuttoja ei yksinkertaisesti voi olla muualla kuin avomerella kaukana asutuksesta?

Itse snorklaus tapahtui niin, etta pistettiin pelastusliivi mahan alle. Se olikin varsin hyva ratkaisu, koska saattoi puhdistaa huuruuntuneen maskin ja suukappaleen suolavedesta ilman suurempia hankaluuksia. Kuitenkin snorklasin liian pitkaan, koska jalkani paloivat, vaikka tietysti rasvaa oli. Vaan taalla kai pitaisi olla niita suojakertoimia enemman kuin 12. Selka ei sentas palanut, kun pidin 2 paitaa paallekkain koko ajan.

Se siita. Takaisin palattua kerasin herra meriakvaristille korallimurskaa ja simpukankuoria pullon tayteen. On sentaan jotain. Posadalle palattua keskityin nukkumiseen ja aika ajoin keittelyyn ja syomiseen.

Tanaan aamulla poistuin posadasta ennen kuin emanta oli herannyt. Tanne Nataliin en kuitenkaan tullut bussilla vaan paikallinen taksimies kysyi multa pysakilla menenko Nataliin ja maksu olisi vain hiukan bussia isompi. Nain paasin tanne tunnin aiemmin. Ollaankin jo hyvia tuttuja internet-yrittajan kanssa. Han hymyilee, kun kavelen sisaan. Taitaa olla jo viides kerta tama sama paikka.

Tahan loppuu tama matka. Tarkoitus on viela syoda ja menna lentokentalle, josta lento lahtee iltapaivalla.

Olin eilen pimennyksen jalkeen varsin poikki ja lahinna nukuin hotellissa, jonka buukkasin itselleni Natalin keskusta-alueelta. Ehka hieman kuumettakin on. Halpa ruokapaikka oli aivan hotellin vieressa. Hyva homma.

Tein pari kierrosta keskustan kauppoihin, muttei siella ollut mitaan persoonallista. Lencoisin keskustan kaupat 4 paivaa sitten, vaikkakin hyvin rajalliset, olivat kiintoisammat, koska tuotteet olivat paikallisia (savisaippuaa ynna muuta). Samoin oli vuosi sitten Venezuelan kaupat ja torit taynna intiaanituotteita, mika positiivisena seikkana merkille pantakoon. Globalisaatio epainnostavine standardituotteineen on jyrannyt Natalin.

Nyt on torstai 30.3. ja aamua mennaan. Olisin valmis jo lentamaan taalta pois, mutta lippu on lauantaille. Odotan Natalin bussiaseman liepeilla lahtoa Maracajauhun (Natalista 50 km pohjoiseen), jossa voi snorklata. Jaksanko edes sita, saa nahda.

Jos en jaksa, teen sita mika oli kivaa Camurupimissakin. Auringon laskettua menen posadan terassille, jolloin tuuli puhaltaa merelta, aallot loiskii, lohoan riippumatossa ja luen Sinuhea.