Ennalta valittuun hostelliin Botafogon alueella ehdin taksilla jo kuudeksi aamulla. Se meni helposti. Riossa on fiksu taksisysteemi, jossa maksetaan kiintea summa jo lentokentalla eika kuskin kanssa joudu ikaviin neuvotteluihin.

Riosta lienee 4 paremmin tunnettua asiaa. Copacabana, Ipanema, Kristuksen patsas ja Sokeritoppavuori (Sugar Loaf). Katsotaan jos jaksan kaikki nuo selittaa, mutta Copacabanalle lahdin ensin. Se kun oli esitteen mukaan hostellista vain 10 min kavelyn paassa. Ihmiset neuvoivat eteenpain. Valilla piti kavella tunnelin lapi. Niita Riossa riittaa. Vaikka on paaosin tasaista, valissa on useampisatametrisia makia, jotka on puhkaistu.

Niin se Copacabana on uimaranta. Tunnelin jalkeen ennen kuin saavuin rantaan eras iloinen tytto tuli puhumaan jotain. Kysyin puhuuko englantia. Osasi han vahan. Osasi sanoa, etta hanen koti on lahella. Otti oikein kasipuolesta kiinni, etta jos sinne mentaisiin. Se oli kylla hyvin ystavallista. Ei vaan Suomessa tuolla lailla avoimin mielin toivoteta ihmisia kotiin tervetulleiksi. Jouduin ikava kylla kieltaytymaan, kun minunhan piti menna Copacabanalle.

Se olikin mainio uimaranta. Aallot loiskivat rantaan asti, olivat oikeastaan tyrskyja. Lapsukaiset uivat rannassa ja isommat pojat tyrskyissa. Monet ihmiset kavelivat rantaviivaa. Minakin lahdin kavelemaan.

Tuli vastaan kalastajia. En ensin hoksannut miten he kalastivat. Jain katselemaan. Se naytti vaaralliselta, koska rannallahan on koko ajan myos kavelijoita. He heittivat vieheen 40 metrin paahan. Sitten onki laitettiin pystyyn sellaiseen putken tapaiseen, joka torrotti hiekassa. Kaikkein hassuinta oli, etta siima pysyi kirealla ilman etta kalastajasedan tarvitsi tehda mitaan. Onki vaan jatettiin paikalleen pitkaksi aikaa. Joku merelle kayva pohjavirtaus kai siihen on syyna, etta niin kay. Kun se siima on kirealla, rantaa pitkin kavelevat ihmiset kavelivat koko ajan siimojen alta (onget olivat 5 metria pitkia) eivatka tartu siimaan tai kompastu siihen. Kun taman ihmeen olin mielessani selvittanyt, jatkoin matkaa.

Kavelin aika tovin, kilometrin ainakin, mutta se ranta vaan jatkui ja jatkui. Sitten kavelin sivuun ja aloin evastelemaan. Ne evasleivat oli kotona torstaina tehtyja, koska olin voidellut kaikki leivat matkaevaaksi. Siina kiveyksella kun istuin, tuli minun molemmin puolin istumaan iloisia tyttoja. Taas kysyin puhuisivatko englantia, mutta perin heikko oli englannin taso. Kyllahan sita voisi monta kiinnostavaa asiaa selvittaa, jos vain yhteinen kieli loytyisi. Hierontaa nama siskot olisivat voineet minulle tehda. Se oli mukava yllatys. Vaikken tuntenut heita ennakkoon, silti he olisivat olleet halukkaita uhraamaan hetkosen ajastaan ja tuottamaan vieraalle iloa. En kuitenkaan ollut millaan muotoa hieronnan tarpeessa, joten he hyvastelivat ja lahtivat pois.

No palasin siina sitten pikkuhiljaa hostellille. Tarkoitus oli vaihtaa rahaa, silla Helsingissa vaihtamani rahat olivat jo uhkaavasti loppumassa. Ilmeni kuitenkin, etta hostellilla ei kay. Lahdin siis vahine rahoineni keskustaan. Menin metrolla. Taas oli ystavallisia ihmisia neuvomassa missa metro on. Osasin jaada pois oikeassa vaiheessa. Oikean vaiheen maaritti eras sukelluskauppa. Sielta kavin hakemassa retkikaasua.

Sen jalkeen minulta loppuivat Brasilian rahat taysin. Euroopan rahaa kylla oli. Tunnin kuluttua vasta loysin monia monia ihmisia jututettuani paikan missa sain lisaa Brasilian rahaa. Sita kylla taivastelin monta kertaa miksi se on niin vaikeaa. Mutta luulenpa niin, etta tiedan miksi. Sita se vaan kertoo, etta Brasilian talouselama on hyvin vakaata. Jos olisin ollut Venezuelassa ja kysynyt ihmisilta (kymmenilta ihmisilta!), etta missa voi vaihtaa rahaa, viimeistaan kolmas tai viides olisi sanonut, etta mina vaihdan. Siita naet voi tehda itselleen vahan lisatienestia, jos maan valuutta ei ole vakaa ja menettaa arvoaan. Ah en varmaan osannut selittaa tata valuuttapoliittista paatelmaani kovin hyvin, mutta uskokaa pois, etta syy-yhteys on olemassa.

No kun olin saanut ne valuutat vaihdettua, ostin heti litran nesteita ja painoin ne kurkusta alas. Oli tullut niin jano valuuttaa etsiessa. Osasyy on toki siinakin, etta ilma on niin helteinen ja kuuma, 30 astetta ylittyy keveasti. No juu sitten menin metrolla yhden patkan ja bussilla toisen ja saavuin paikkaan nimelta Cosme Velho. Taalta paasisi Kristuksen patsaalle junalla. Bussista ulos astuessa kuitenkin ryhtyi yksi automies kohteliaasti juttusille paitsi minun myos kolmen brasilialaisturistin kanssa. Mies oli kovin valuuttava (aukoi vakuuttavasti kansiosta sivuja ja naytti kuvia). Niin paatimme yhdessa, etta menisimmekin Kristuksen patsaalle taksilla. Samalla nakisimme enemman, muitakin nakoalapaikkoja. Oli kieltamatta hyva valinta. Sain kameraan taytetta ja samalla tutustuin Emanueliin, hanen vaimoon ja vaimon nattiin siskoon.

No ei se mikaan jattitaydellinen tutustuminen toki ollut. Ensinna oli vahan kieliongelmia. Englanti sujui heilta toki keskimaaraista paremmin kuin taalla yleensa, mutta kun se loppuu, mina alan sonkata espanjaa ja siita syntyy toisenlaista sotkua (toim.huom. Brasiliassa puhutaan portugalia). No onneksi ei toki yritettykaan mitaan maailman ongelmia heidan kanssa ratkoa, ei silla kieliongelmalla niin ollut valia. Oli vaan sellaista kivaa paikasta toiseen menemista ja vuorotellen kuvan ottamista toistemme kameroilla.

Niin se kristuksen patsas on kylla aika mainio. Se on Rion tunnusmerkki ja myos eraanlainen kompassi. Sen voi nahda melkein kaikilta puolilta Rioa, onhan se 700-metrisen maen paalla. Tuota kompassijuttua taytyy viela selittaa. Patsashan on kadet avoinna kuin siunaa Rion asukkaita. No nyt paitsi etta patsas nakyy moneen paikkaan Riossa, myos nakyy kasien asento. Jos kadet (patsaan rintamasuunta) osoittavat sinusta vasemmalle, olet Pohjois-Riossa, ja jos oikealle, etelassa. Yksinkertaista.

Tasta paastaankin mielenkiintoiseen seikkaan. Rio on todella kaunis kaupunki, kaunein mita ehka olen koskaan nahnyt. Mutta mika minusta on kaikkein kauneinta, Rio on vaikkakin suuri myos erittain selkea kaupunki. Kun palasin patsaalta alas tultua (ja brassit hyvasteltyani) bussilla hostellini suuntaan, ei tarvinnut kysya keltaan neuvoa milloin jaan bussista pois. Ensinna se auttaa, etta olet voinut kayda katsomassa 700 metrin korkeudesta millaisia kaupunginosia Riossa on. Toiseksi se auttaa, etta naet Kristuksen patsaan (tuostahan mainitsin jo vahan aikaa sitten), ja kolmanneksi se, etta naet Sokeritoppavuoren, ja neljanneksi se, etta meren. Ja viela viidenneksi, Rio ei ole kuin muut suurkaupungit sikali, etta ei ole mitaan samanlaisia taloja korttelitolkulla. Kun joka kaupunginosa on omalla niemellaan tai oman maen juurella, sinne on tullut sille alueelle leimallisia korkeita taloja. Ah osasinkohan tamankaan nyt selittaa. No osasin tai en, Rio on kaunis ja selkea, vaikka onkin megalopoli.

Mitas viela. No sitten kavin yhdessa ostoskeskuksessa, josta ostin Brassien kartan ja soin. Sitten menin hostellille iloisena. Tapasin hostellin omistajan, jonka kanssa juttusin pitkaan. Han kun on kova kiipeilija ja tietaa kaikki reitit Rion kaikille kukkuloille. No se ei minua toki niin kiinnostanut, vaan pikemmin se, etta han tietaa myos Serra dos Orgaos -luonnonpuiston. Sainkin sinne monta vinkkia. Huomenna (sunnuntai) on sinne pain tarkoitus lahtea.

Kun kello ei ollut lyonyt viela kovin pitkalle, lahdin viela Sokeritoppavuorelle. Sinne mennaan koysiradalla. Oli jalleen alyttoman komeita maisemia, sokeritoppa kun on aivan meren vieressa ja sielta nakyma on eri kuin Kristuksen patsaalta. Siella katsoin, kun aurinko laski, itse asiassa aika lailla sen Kristuksen patsaan taakse. Taytyypa purkaa kameraa joskus.

No sitten tulin hostellille, joten eipa siita nyt sen enempaa. Kavin suihkussa ja nyt kirjoittelen naita.

Ai kerron viela yhden jutun. Kun kerran pysahdyin penkille verryttelemaan ja nostin jalat sandaaleista pois, ohi kaveli noin 5v pikkutytto ja tarttui varpaasta kiinni. Puristi murto-osasekunnin, paasti irti ja hymyili, jatkoi eteenpain. Vahan etta kuin tervetuloa Rioon turisti. Kiitos vaan toivotuksesta pieni tytto, se oli iloinen puristus.