Lahdin keskiviikkona 22.3. Teresopoliksesta bussilla Rioon, josta bussilla Feira de Santanaan. Eka bussi 1,5 tuntia, toka 30 tuntia.
Seuraa ryytynytta valitusta... Ensinna unohdin, etta nama on ilmastoituja busseja, siis viileita. Pitais ottaa tarpeeks vaatetta bussiin, ma en ottanut, lievasti vilustuin. Toiseksi nilkat turposivat paljosta istumisesta kun ei paassyt pahemmin jaloittelemaan (jos joku tietaa vastakeinon, kertokoon!). Kolmanneksi se varsinainen kohde on Chapada Diamantina (Lencois), jonne jatkobussi on yolla klo 00:50. Nain kun paasen perille klo 5:00 (aamuyo), olen tullut matkustaneeksi liki 2 vuorokautta bussilla. No onneksi toista moista matkaa ei enaa tule.
Se siita valituksesta, ihmiset ovat kuitenkin ystavallisia, vaikka olosuhteet aina eivat. Bussissa yksi mies osoittautui jazz-muusikoksi, kun antoi levynsa mulle kuunneltavaksi ja yhteystiedot (kuuntelu jaa kotosuomeen, kun ei oo soittolaitetta). Moni muukin tekee tuttavuutta, sellaisia ne pitkat bussimatkat on, bussit naet pysahtyvat 4-5 kertaa vuorokaudessa 15-30 minuutin sapuskatauoille, jolloin jutellaan, tosin nyt ei ollut kenenkaan kanssa yhteista kielta, mutta silti.
Peukku ylos! Niin keskustelu usein taalla paattyy. Kaikki ok, olemme ymmartaneet toisiamme! Hyva ja yksinkertainen tapa, olipa kyseessa lyhyt bussikeskustelu, lipun osto, aikataulun kysyminen, yhteisymmarrys tilatusta ruoasta, repun valiaikaisesta sailytyksesta tai internet-hinnan maksusta. Myos toisinpain: jos kysyn joltakulta puhuuko englantia, han saattaa laittaa peukalon alas (sorry, en osaa).
Niin olen jo tassa vaiheessa tullut tulokseen, etta Brasilia ei ole Venezuela. Ihmiset tekevat taalla uutta businesta (leikkikalumies, jazz-mies), luovat uusia yhteyksia vailla tietoa kehkeytyyko mitaan (Jaakko Tammela, leikkikalumies, jazz-mies) ja asiat ovat taalla ylimalkaan paremmin jarjestyneita (rahatalous, Rion selkeys, bussiaikataulutkin... no saa nahda joudunko viela ottamaan taman sanan takaisin).
