Laitoin kamat tiistaina 28.3. klo 9 bussiin ja huristelin Natalista 50 km etelaan pieneen kaupunkiin nimelta Sao Jose de Mipibu. Sielta pyysin taksin ajamaan rannalle Camurupim-nimiseen kylaan. En tiennyt mitaan erityista posadaa (=pieni hotelli), johon asettuisin, joten menin ensimmaiseen, joka loytyi.

Miksi juuri Camurupim, silla eri rantoja on Natalista etelaan useita kymmenia? Paatoksen tein nain: Ensin olin merkannut pimennyksen keskilinjan GPS:aan (keskilinjalla pimennys kestaa kauimmin). Toiseksi mulla oli 27.3. otettu GPS-koordinaatti Goianinha-nimisesta kaupungista (sen tiesin olevan 10 km keskilinjasta etelaan). GPS:n paikkanayttoa ja oikeaa karttaa vertaamalla arvioin, etta Camurupim olisi mahdollisimman lahella keskilinjaa. Osuinko? En aivan, silla GPS:sta tarkistaen olin keskilinjasta 8 km pohjoiseen. No se ei juuri haittaisi, menetan pimennyksen kestosta korkeintaan 1 sekunnin.

Ranta naytti melko autiolta. Vain muutamia uimaripariskuntia ja kalastajia liikkeella. Hyva. Saan tarvitsemani rauhan.

Tutkin rantaa pohjoiseen. Pysahdyin verkkokalastajien kohdalla ja selvitin kuinka homma menee. Oli kaksi eri tekniikkaa. Ensimmainen tyyli onnistui yksin eli heitettiin avautuva verkko, jonka alareunan painot pudottivat pohjaan. Kun sen kaari ylos ja jos sisalle jai kala, se oli saalis. Toinen tapa tehtiin 2 tai 3 miehen ryhmissa. Yksi mies lahti pitkan verkon toinen paa kadessa kavelemaan vedessa lenkkia kiertaen lopulta noin 30 x 20 metrin alueen. Ymmartaakseni keskelle oli ennen kiertoa laitettu joku syotti. Kun kierto oli tehty, verkko vedettiin miesvoimin rantaan. Nain mina sen kasitin, mutta varmuus jai saamatta, koska kalaonnea ei miehilla ollut kun katselin. Joka tapauksessa merileva oli molemmilla tavoilla ongelma ja sita piti putsata pois ahkerasti.

Ranta on pitkalle pohjoiseen kaveltavaa paitsi juuri mun posadan edessa, jossa nousuvesi kohosi ja peitti portaat. Palasin 2,5 km kuljettuani takaisin. Sitten tein saman kavelyn etelaan. Siella nousuvesi esti monin paikoin rannalla kulkemisen. Taman retken tarkoitus oli selvittaa liikkumavaraa, jos auringonpimennyksen edessa olisi matala pilvi, jolloin sen alta voisi parhaassa tapauksessa juosta pois.

Ilma oli todella kuuma ja samalla kun kavelin, tsekkasin kaikki ravintolat ja juomatarjonnat. Juoma on kohtuuhintaista mutta ruoka eurooppalaisissa hinnoissa. Siis takalaisittain sikahinta, silla normaalisti hyvan aterian (ilman juomaa) syo 2-3 eurolla. Nyt hinta oli 12-20 euroa (ilman juomaa). Yksi vesi tai kokis tai vastaava maksaa noin 45-70 eurosenttia.

Koska mulla oli viela retkikaasua ja ruokaa, keittelin tietty omat ateriat. Ei mitaan armoa kiskureille. Juomavettakin keitin kolme pannullista ja laitoin viilenemaan jaakaappiin, jollainen oli huoneessa kuin tilauksesta.

Samassa posadassa oli amerikkalaispariskunta Denny ja Jennie, jotka aikoivat naimisiin pimennyksen aikana. Jennielle kyseessa ensimmainen pimennys, Dennylle kolmas (oli nahnyt Brasilian pimennyksen -93 ja Meksikon -94). Sao Paulolainen Marcel oli tullut pitkan matkan ja rahoitti retkensa tyoskentelemalla Natalissa. Han puhui mukavasti englantia ja kertoi olleensa -93 vain 17v joten vanhemmat eivat paastaneet hanta yksin Iguacun putouksille pimennysta katsomaan. Se miesta yha harmitti. Tama oli hanen ensimmaisensa.

Kaikki edellamainitut kertoivat menevansa katsomaan pimennysta maelle, joka on 4 km pohjoiseen. Sinne tulisi paljon porukkaa. Jalleen hyva. Paikalliset menevat sinne, mina saan olla rauhassa.

Viimeisena toimena tiistaina treenasin pimeassa kavelyreitin rannalle. Paatin missa kohtaa aion katsella pimennyksen, mihin kamera jne. Menin nukkumaan ja laitoin kellon soittamaan klo 4:20 aamulla.

Herasin keskiviikkoon jo klo 3:50, soin keittamaan puuroa ja ostamiani kookosleivonnaisia, joista ensimmaisen syotyani huomasin niiden olevan taynna pienia 2 mm muurahaisia. Eivat ne makua pilanneet, mutta heitin loput kuitenkin roskiin. Laitoin kamat valmiiksi ja siirryin rannalle tunti ennen h-hetkea.

Taivaalla nakyi Venus ja Merkurius. Niiden muodostamaa linjaa horisonttiin jatkamalla paattelin mista aurinko tulee nousemaan. Horisontti oli pilvessa vajaan 2 asteen verran. Sen ylapuolella pilvia oli siella taalla. Olisi siis kyse siita ehtiiko aurinko tarpeeksi ylos ennen pimennyksen alkua ja sopivaan pilvettomaan valiin. Arvion tsaansseiksi 50/50, silla pimennyksen aikaan auringolla olisi toki korkeutta noin 2,5 astetta.

Arvioin, etta maelle menneet tarkkailijat eivat ole sen paremmassa tilanteessa kuin mina. Jos haluaisi nousta horisontin pilvien yli, ei mikaan 100 metria riita, vaan pitaisi olla kilometreja. Tassa olen, syteen tai saveen.

Asetin kameran 10 cm korkeudelle kaatuneen palmun paalle (valiin paita ja koytta, joita liikuttelemalla voisin saada kameralle halutun asennon). Otin koekuvia noin 65 mm polttovalilla kohti arvioitua auringon nousupaikkaa ja treenasin kuvan kompositiota. Kaytin vitkaa ja kavelin itse mukaan kuvaan kuvaelementiksi (pimennyksen katsoja, riisunut lippiksen pois hammastyksesta). Siirsin yhden kookospahkinan oikealle, mutta se ei taida juuri olla tunnistettava valmiissa kuvissa. Palmukin olis ollut kiva kuvaelementti ja hoksasin jossain vaiheessa, etta sellaisen saisin, jos siirtyisin 15 metria taaksepain muurille seisomaan, mutten ryhtynyt enaa saatamaan.

Sanottakoon viela, etta matkaa ennen mulla oli ajatus ottaa sellainen kuva, etta aurinko nakyisi jalkojeni valista. Sitakin kokeilin, mutta tuntui teennaiselta. En siis yrittanytkaan ottaa sellaista kuvaa.

Saa ei muuttunut mihinkaan. Tuulta kuitenkin oli siten, etta pilvet liikkuivat hitaasti kohti. Horisontin peitteisyytta se ei kuitenkaan keskimaarin muuttanut.

Katsoin kelloa ja sen mukaan aurinko nousi. Mitaan ei pilvien takaa nakynyt. Viela 11 minuuttia. Otin kuitenkin koko ajan kuvia suunnittelemallani kompositiolla, jos vaikka aurinko nayttaytyisi pilven takaa sirppimaisen muotonsa, jollainen se oli ennen taydellista pimennysta. Olisihan sitten edes joku onnenkantamoinen.

Minuutit kuluivat ja otin toisinaan uusia kuvia. Kumartuminen maan tasolle, kameran suuntauksen tsekkaus (kookospahkina nakyy), 10 sekunnin vitka, kavely kameran eteen paikkaan, jonka olin merkannut sandaaleillani hiekkaan. Hetki siina seisten, naps ja takaisin kameran taakse tarkistamaan, etta kompositio on suht okei.

Kun pimennykseen oli 4 minuuttia, auringon sirppi oli tunnistettavasti nakyvissa. Hyva. Kun 1 minuutti, koko aurinko nakyi. Aivan loistavaa. Nyt juoksin jatkuvasti kameralta kameran eteen ja taakse, silla vitkan kanssa ei pysty laskelmoimaan, etta saisi esim. timanttirengasvaiheen kuvaan. Tuurilla vaan.

Pimennys tuli ja valaistus havisi. Auringon tilalle tuli musta reika ja se nakyi kokonaan. Auringon korona hehkui yllattavankin suurena mustan pallon ymparilla, silla nyt on periaatteessa aurinko epaaktiivisimmillaan. Otsalamppu paassa olisin yha pystynyt tekemaan kameraan tarvittavia saatoja, joskaan ei tarvinnut. Jatkoin proseduuria muutaman kierroksen, jonka jalkeen tiesin, etta mulla on nyt se kuva enka muuhun talla kertaa pysty. Zoomasin kameran viela 10- tai 12-kertaiseksi ja otin kuvan. Sitten zoomasin silleen, etta nakyi rantaa, merta ja aurinko. Naps. Otin kai jotain muutakin viela, mutta oikeastaan vain ihailin tasta eteenpain. Hyvan rutiinin ja liian monimutkaisten juttujen valttamisen takia ei tullut paniikkia kuten joskus aiemmissa pimennyksissa.

Valo tuli esiin auringon ylapuolelta ja siihen pimennys paattyi. Otin viela muutaman kuvan ja siina se oli. Lahetin "hyvin nakyi" tekstaria ainakin 20 numeroon. Tassa muutamia pikaisia vastauksia:

Emma Turkista: "Onnittelut! Tampere southern observatory vasta odottelee. Saa vaikuttaa hyvalle."

Veikko Turkista: "Taalla odotellaan ekaa kontaktia. Saa on selkea."

Tuija toimistosta: "Loistavaa! Meilla viela puolitoista tuntia aikaa ja kilometrin kerros rantapilvea. :(".

Myohemmin tulleita kommentteja (pimennys Turkissa oli 2,5 tuntia myohemmin)...

Emma Turkista: "Myos taalla Belekissa nakyi hyvin. Natti korona. Retun exit_success;"

Veikko Turkista: "Pimennys nakyi hienosti. Vahaista cirrusta. Valoisuussarja maisemasta onnistui."

Jaakko Turkista: "Samoin. Oli hienompi kuin kuvittelin. Kiitos vinkista."

Fiilistelin rannalla viela tovin (olin saanut olla rauhassa koko kuvailuni ajan), kunnes lahdin posadalle. Keksin kysya Tuijalta tietaako han Hesarin kuvatoimituksen osoitetta, jos tarjoaisin pimennyskuvaa sinne. Tuija kaivoi emailin jostain ja lahetti tekstarina takaisin, kiitokset Tuijalle!

Posada tarjosi aamiaisen, jonka jalkeen kavin uimassa. Maella ollutta porukkaa tuli takaisin. Kaikki olivat nahneet pimennyksen ja ensikertalaiset olivat kaikkein innokkaimpia. Suihkun jalkeen siirryttiin Marcelin kanssa bussia odottamaan ja nain tulin suoraan tanne Natalin keskustaan internettiin (Marcel jai pois aiemmin, huvittui muuten suuresti, kun kerroin nahneeni 2001 pimennyksen Sambiassa - Sambia kun on kuulemma hanen ja kaveriensa puheissa pilavertailujen kohde "joo siella oli mahtavaa kuin Sambiassa" / "pimeeta kuin Sambiassa" jne). Lahetin 3 kuvaa Hesarille, muttei ole tullut mitaan palautetta. Yrittanytta ei laiteta.

Ai niin. Vihdoin olen tajunnut kuinka brasilialaiset suihkut toimivat. Monesti olen kummastellut, kun tulee niin kuumaa vetta, etta on hankala pesta, vaikka seinasta tulee yksi putki (lavuaarin hanasta tulee viileaa). Vaan taalla suihkut on varustettu sahkoisilla pikalammittimilla. Suihkun suuttimen paalla on kolme saatoa: viilea, kuuma ja silta valilta.